Kesä on nähty, viekää pois

Se oli siinä. Ensimmäinen purjehduskesä omalla veneellä. Tokihan sitä voisi vielä syyskuussa purjehtia, mutta meillä oli pikkuisia aikataulurajoitteita. Esikoisen debyytiksi on ennustettu syyskuun puoliväliä, ja siitä jos pamahtaa vielä pari viikkoa pitkäksi niin puhutaankin jo lokakuusta. Eli parempi ottaa ja palauttaa vene jo elokuun lopussa. Joka tapauksessa edessä oli kiva parin päivän retki takaisin Loviisaan.

Lauantaiaamun klo 10 startti venähti taas perinteiseen tapaan lähemmäksi puoltapäivää kun piti vielä käydä ostamassa eväät matkaan ja keventää vähän venettä ylimääräisestä roinasta. Matkaan lähtivät tällä kertaa Sebastian, Minna ja Teemu (ja Teemu). Suvi joutui tällä kertaa tyytymään autokuskin virkaan ja kävi vain heittämässä haikeat hyvästit veneelle. 38-viikkoisen Masun kanssa ei kannata kovin kauaksi synnytyssalista karata...

Hiiohoi!

Lähtö oli varmasti kesän sujuvin. Sen verran paljon ollaan tällä porukalla jo ehditty kertaamaan manöövereitä. Vene oli irti laiturista, fendarit sisällä ja molemmat purjeet ylhäällä alta kymmenessä minuutissa. Sääkin oli loistava: +20 astetta lämmintä ja muutama metri sekunnissa pohjoista tuulta. Harmi vain, ettei tuulta kestänyt Vuosaarta pidemmälle. Mekin suostuimme poistamaan purjeet salosta siinä vaiheessa, kun viimeinenkin näkyvissä ollut purjevene vaihtoi moottorille. Aikaisempi startti olisi tarjonnut pidempään tuulta, mutta minkäs teet.

Ensimmäiseksi yöksi oli vaihtoehtoina tarjolla Sipoon Kaunissaari, seuran oma saari Risholmen tai Porvoon vierasvenesatama. Päädyimme Risholmenin kannalle sillä siellä oli kalenterin mukaan vuosittaiset venetsialaiset juhlat. Kehtasi mennä, kun olin edellisenä iltana käynyt ostamassa oikein pari myrskylyhtyä tunnelmanluojiksi. Eikä näköjään ollut ainoa seura venetsialaisineen sillä Onäsin saaristossa oli laituri jos toinenkin täynnä purkkareita juhlaliputuksineen.

Just sopivasti porukkaa Risholmenissa, tosin aika vaisut bileet

Saarissa vierailukin alkaa menemään aika rutiinilla. Kun vene on auttavasti laiturissa, saa joku jo juosta saunakirjalle varaamaan jotain muuta vuoroa kuin 01-02 seuraavan päivän puolella. Seuraavaksi kylmät rantautumiskaljat ja matkalla sotkettujen astioiden tiskaus moottorin lämmittämällä vedellä. Jos tuossa kohtaa ei vielä ole taas nälkä, niin ei ole purjehtinut riittävän pitkää matkaa. Eli vuorossa grillikodan valtaus ja perinteiset 4-5 reissua takaisin veneelle kun sinappi tai jotain muuta tuiki tärkeää unohtui tuoda edellisellä reissulla.

Tälle miehelle ei enää tarjoilla

Ruoan jälkeen sauna ja uinnit, ja sitten onkin parasta vetäytyä jo veneen sisuksiin kun naapuriveneissä alkavat lamput sammumaan. Ehkä me ollaan vielä jotenkin ulkona scenestä kun itse tekee mieli valvoa yli kymmeneen ja ei tulisi mieleenkään startata aamulla kuudelta seuraavalle legille. Tuossa suhteessa keskivertopurhetija on kyl aika sekaisin. Tuona lauantai-iltana eivät tosin lamput sammuneet, vaan niitä oli kynttilöiden muodossa kymmenittäin pitkin rantakallioita. Varsin kiva tunnelma, mutta olis tuolla saanut olla vähän kovempikin bilemeininki. Ens vuonna muistetaan tuoda oma ghettoblaster paikalle.

Aika hiljasta oli, mut hieno lyhdyt eiks vaan?

Sunnuntaiaamu pyhitettiin levolle ja startattiin Loviisaa kohti vasta klo 11 jälkeen. Ensimmäiset kilometrit olivat aivan täydellistä purjehdusta auringonpaisteessa ja kivassa sivumyötäisessä. Emäsaloa kohti kaartaessa tuuli kääntyi kuitenkin täysin vastaiseksi, ja seuraavat kolme tuntia vendailtiin vastatuuleen enemmän purjehduksen iloksi kuin matkan taittamiseksi. Tasaisessa tuulessa ja pidempää selkää taittaessa tulee hyvin esiin omat (siis kaikkien meistä) puutteet ruorimiehinä, ja ensi kesänä täytyy ehdottomasti treenata enemmän suunnan pitämistä. Tultiin samalla yhdessä tuumin siihen tulokseen, että Duo ansaitsee uudet purjeet nykyisten 14-vuotta vanhojen Dacronien tilalle. Toisen pitäisi kuulemma olla pinkki ja toisen musta.

Näillä suorituksilla ei vielä regattoja voiteta

Loppumatkasta ei juuri tarvitse lapsenlapsille kertoa. Tuulen suunta pysyi vastaisena ja väylä kapeni itää kohti, joten vaihdoimme sisäväylälle moottoriajoon. Tarkoitus oli käydä tankkaamassa ja tyhjentämässä septi Kabbölessä, mutta eihän siellä mitään imutyhjennystä ollut. Se tarkoitti ylimääräistä stop&go rangaistusta Loviisan Laivasillassa. Vaan heidänkin imurinsa oli rikki, joten ei auttanut kuin jättää septi telakan hoidettavaksi. Kävi ilmi seuraavana päivänä, ettei telakallakaan imuria ole, joten meidän 80-litran septitankki käydään jossain välissä tyhjentämässä muutaman kuution imuautolla. Hip-tana-hurraa.

Teemu navigoi, Sebastian ratissa ja Minna köysissä

Muutoin reissu meni ihan loistavasti. Kaima hoiti navigoinnin esimerkillisesti ja Sebastian pääsi harjoittelemaan satama-ajoa. Minnakin oli vendailun aikana enemmän köysissä kiinni kuin edellisillä reissuilla yhteensä. Ja Vili oli yhtä rauhallinen laivakoira kuin aina ennenkin, antaa muiden hötkyillä. Tosi hyvä miehistö kaiken kaikkiaan, mitä nyt rantautumisia ja etenkin niihin liittyviä solmuja lienee syytä kerrata keväästä ;-)

Vili, the Laivakoira

Vene riisuttiin porukalla talvikuntoon ihan super-nopeasti. Suvi toi paikallisesta kebaberiasta safkat ja Faija tuli vastaan trailerin kanssa. Sinne saatin kätevästi kaikki patjat ja muu tilaa vievä kama. Aika monta ikean kassiakin täyttyi kaikesta paperitavarasta, tekstiileistä, vaatteista, pelastusliiveistä, juomattomista kaljoista(!!) jne jne. Veneelle ei jätetty kuin työkalut ja varaosat. Edellisenä syksynä käytettiin myös reilusti aikaa jokaisen köyden ja helan valokuvaamiseen, mutta tänä vuonna oli riittävä luotto omaan osaamiseen ja muistiin (ja tätä varmaan kirotaan keväällä venettä rikatessa).

Perillä Loviisassa! Kello oli about seitsemän illalla.

Iso kiitos kaikille reissuun osallistuneille ja tukijoukoille! Hieno reissu johon on hyvä lopettaa tämä kausi. Saas nähdä intoutuuko tässä tekemään ison osan keväthuollostakin jo syksyllä talvea odotellessa.

Heippa Duo!